


25.10.2004
 |
|

Veijo Hukka asui pitkään Kempeleessä ennen kuin muutti
takaisin synnyinseudulleen Joensuuhun. Hän teki aiemmin taidetta siviilityön
ohessa, mutta päätti lopulta omistautua, kokonaan taiteelleen. Hukan taide
kertoo luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta ja luonnon merkityksestä.
Aiheensa taiteilija saa ympäröivästä todellisuudesta, joskus vaikkapa lehden
uutisesta. Muun muassa uskonnolliset ja taiteen tekemiseen liittyvät
pohdinnat ovat Hukalle ominaisia. Hänen oivalluksensa ovat joskus kipeitä ja
iskeviä.
"Aihepiirini on ihminen ja se surullinen pallo, jota me kuljetamme yhdessä
ja erikseen ties minne."
Hukan mielestä taiteilija taistelee yksin itsensä kanssa ilman muiden
sivustatukea. Korostaessaan yksinäisyyttä hän on tullut havaitsemaan myös
sen, että paras oppi tulee kantapään kautta, omista virheistä. Häntä
kiinnostavat myös elämän tienhaarat, joista seuraa joko onnistuminen tai
epäonnistuminen. Sisäinen pohdinta välittyy teoksista.
Hukan taiteen läpimurto tapahtui naivismin merkeissä 1970-luvulla. Hänen
uudemmissa teoksissaan on usein primitiivinen, luonnonkansoille ominainen
tunnelma. Joskus taiteilija tuntuu löytäneen aivan omanlaisensa
merkkikielen, sillä hän käyttää uudelleen yhteistä kulttuurista perintöä,
mm. kristillistä symboliikkaa ja egyptiläisiä kuvamerkkejä.
Veijo Hukka liikkuu kuvissaan unen ja toden rajamailla. Mystiset ainekset ja
sukulaisuus surrealismiin sävyttävät hänen tuotantoaan. |
|